Ensimmäiset päivät perillä..

Aloittaessani opinnot pari vuotta sitten kuulin, että on mahdollista hakea projektitöihin Betlehemiin Palestiinaan, Länsirannalle. Meinasin, että sinne viimeiseksi lähden, kuka nyt ehdoin tahdoin sota-alueelle lähtisi..

Täällä vietettyjen ensimmäisten tuntien aikana oppi kuitenkin jo sen, että ei se elämä täälläkään ihan sitä ole mitä uutisissa näkee. Termi jonka mukaan Lähi-idässä on kriisi on aika lailla harhaanjohtava – niitä kriisejä on kyllä, mutta tietyillä alueilla. Täällä ihmiset on ja elää ja yrittää niin kuin muutkin. ei välttämättä ihan länsimaisten standardien mukaan mutta kuitenkin. Kulttuurissa riittää paljon tutkittavaa, ja kieltäkin olisi kiva oppia enemmän kuin ne kolme fraasia jotka nyt taipuu.. Suurin havainto on se, että ihmiset on ihan uskomattoman ystävällisiä ja ruoka on hyvää. niin juu, ja tällaselle kaverille jolla tuo päänahka kiiltää aika lailla, on tuo aurinko aika vaarallisen korkealla ja vaarallisen kuuma ;)

Tähän asti en ole vielä nähnyt mitään väkivaltaa yms. Tosin kyllä täällä silti ahdistaa osittain, koska miettii millasissa oloissa paikalliset elää: Betlehem on muurin sisään padottu kaupunki. Paikalliset jonottaa muurien check-pointeilla monia tunteja, jotta pääsevät aamuisin töihin esimerkiksi Jerusalemiin.. Kuulin myös, että Israel harjoittaa sellasta politiikkaa, että muurin läpi ei saa viedä mitään tavaraa myyntiin mukanaan. aika vaikeaa on leipurin silloin lähteä myymään herkkujaan esimerkiksi Betlehemistä Jerusalemiin.. Lieneekö taktiikkana kuristaa kansakunta pikkuhiljaa hengiltä.. Noh, vielä on näkemättä ja kuulematta asian toinen kanta, koska juutalaisten alueilla en ole vielä käynyt. Sen voi joka tapauksessa sanoa, että kyllä tässä aikamoinen pattitilanne on päällä. En taida olla eka joka sen hoksaa :)

Siinä yleisiä ajatuksia tähän asti, nyt hieman päivien kulusta:

Tiistai:

Lennon piti lähteä Helsingistä kolmelta päivällä. Juuri ku oltiin menossa koneeseen ilmoitettiin että tekninen vika ja menee tunti ennen ku saadaan tietoa lisää. Vaihdettiin nopeasti Finskin lennolle Vieniin ja meille vannottiin, että matkalaukut vaihtuu kanssa Finskin koneeseen.. Sitten itävallan kautta vaihdettiin konetta ja kohti Tel Avivia. Yllättävää kyllä pääsimme tullista ja passport controllista helpolla, mutta sitten vastineeksi laukkuja ei ollut missään! Kolmen maissa keskiviikkona yöllä päästiin hotelliin. Huone on aivan mainio tarkoitukseensa.

Keskiviikko:

Aamulla aikaisin ihmettelemään, että mistä saisi kalsareita ja jotain muuta tarpeellista, kun laukuista ei ollut mitään havaintoa lentoyhtiöillä. Löytyihän niitä sitten lopulta vanhasta kaupungista tarpeeksi isojakin boksereita. Ensimmäiset heti aamulla ostetut jäivät puoleen reiteen ;) Samalla tuli sitten kierrettyä vanhaa kaupunkia ja ostettua heti ”palestiinahuiveja”. Tosin sellasia, joissa ei ole puolueiden värejä – niiden kanssa joutuu vaikeuksiin tullissa kun lähtee pois maasta.

Liikennekulttuuri, jos sellaista on olemassa, on aika jännä. Kun tullaan risteyksiin ja suojateille ei hidasteta vaan soitetaan tööttiä pirusti. Varoitus riittää ja jos joku jää alle on se sen oma vika. Tööttiä soitetaan aika lailla muutenkin kun me kuljetaan kadulla. Ollaan eeron kanssa varmaan vaan niin komeita skandinaavi-viikinkejä, että paikalliset miehetkin hullantuu. Tuskin asialla on mitään tekemistä tyttöjen ulkonäön ja hiustenvärin kanssa..

Vaateostosten lisäksi pidimme palavereja muutaman kappaleen alkavien oppituntien tiimoilta paikallisten kontaktien kanssa ja käytiin tutustumassa yliopistoon. Hienot tilat, paremmat mediacentterit kuin meillä omassa koulussa. Yksi asia on silti sama, av-palveluista on hiton vaikee saada mitään lainaksi! Johny Estimaten (turun koulumme av-palveluiden päällikkö, niille tiedoksi jotka ette ole samalla luokalla kanssani) sukulaissieluja täälläkin siis ;)

Illalla syötiin hyvin ja poltettiin argilaa, joka on siis kaiketi vesipiippu. Rikoin siinä sitten itsekin tupakkalakon, mutta eihän sitä nyt täällä lasketa kun ollaan jo eri mantereellakin. Röökiä en siis ole kyllä polttanut enkä polta.

Torstai:

Meillä alkoi Riikan kanssa opetustyöt kuurojen koulussa. Opetamme digikuvauksen perusteita noin 15-16 –vuotiaille tytöille ja pojille. Aloitus meni hyvin, ja oppilaiden ottamat kuvat on ihan loistavia! Heillä ei ole ennen ekaa kurssia jonka kävivät viime syksynä, ollut mitään kosketusta kameroihin ja nytkin monen kuukauden tauko. silti kuvat on parempia kuin moni tuntemani digipokkarin omistaja ottaa kotosuomessa..

sitten alkoikin haastava osuus, eli yliopistolla vetämämme Flash-kurssi. oppilaat tulivat ajoissa paikalle, mikä on täällä ihme, ja osasivat hyvin englantia. Plussaa sekin ( vaikka tosin tuntuu, että täällä kaikki puhuvat englantia ainakin välttävästi). Osa puhuu myös suomea – kun katukauppias tarjoaa jotain ja vastaan että ei, hän kysyy mistä olen kotoisin. Vastauksen kuultuaan saan perääni huudon ”Nuuka!”, tai ” on mahaa muttei rahaa”.

Takaisin kurssiin. Se meni hyvin, mutta itse olin aika lailla Riikan riippakivenä. Kuten mut tuntevat tietää, meitsin osaaminen Photarin kanssa on aika heikkoa, rajoittui ennen reissua lähinnä kuvan rajaamiseen, eikä oikein vieläkään paljoa muuhun. Siihen verrattuna siis olen oikeasti Flashin kanssa oikea GrandmasterFlash ;) No mutta, sain kuitenkin oman osuuteni hoidettua ja ensimmäinen opetuspäivä oli pulkassa. Päällimmäiseksi jäi mieleen kolme seikkaa: opettaminen on antoisaa työtä mutta raskasta. On kiva puhua englantia pitkästä aikaa, ja se, että pitää treenata iltaisin lisää photaria…

Illalla oltiin kaikki aivan puhki. Lähdin Eeron kanssa kauppaan hakemaan purtavaa, vettä ja mehua. Käytiin paikallisessa subwayssä syömässä ja tuotiin tytöille safkaa hotellille. Matkaan tarttui myös kolme pulloa paikallista punkkua, joiden kanssa sitten suuntasimmme tyttöjen huoneeseen piknikille =) Se ei kestänyt kauhean kauaa, mutta kuitenkin nukkumaan vasta aamulla ennen ekoja rukouskutsuja, jotka käsittääkseni tulevat siinä 04-05 maissa..

Subwayssa tapahtui reissun ainoa hieman pelottava tapaus. Juuri kun olin puraisemassa herkullista kanapatonkiani sisään tuli vauhdilla sinipukuinen sotilas rynnäkkökivääri käsissään heiluen! Kyseessä oli kuitenkin paikallinen palestiinalainen poliisi, tai oikeastaan poliisipartio joka haki itselleen illallista. Ei siinä mitään, aseisiin oon tottunut, mutta se että niitä kannetaan huolettomasti kainalossa ravintolaan sisälle ja tilatessa piippu osoittaa taaksepäin kohti asiakkaita, hivenen aiheutti kylmiä väreitä. En ite ainakaan niin paljoa luottaisi vanhojen kalashnikovien varmistimiin…

Perjantai:

Vapaata koko päivä. Aamu alkoi mahtavasti koska saimme matkalaukut, JEE! Kolmeen päivään ensimmäinen kunnon vaatteiden vaihto teki terää. Juhlistimme sitä lattejen ja cappucinojen merkeissä kahvila Simassa, jossa sain ehkä elämäni parhaan latten ja juustokakun! Sitten muut lähtivät opettamaan ja me suuntasimme Riikan kanssa vanhaan kaupunkiin, jossa tapasimme Riikan vanhan oppilaan Ramin, joka on turistipoliisi. Hän tarjosi meille teetä ja pian istuimme hänen autossaan matkalla kohti Paimenten niittyä läpi Betlehemiä ympäröivien pikkuteiden. Sitten näimme vielä Jeesuksen syntymäkirkon ja palattiin hotellille. Käsivarret hiukan punoittaa auringosta, enkä uskalla ees katsoa päänahkaa ;)

Illalla tästä teltoille syömään paikallisten keskuuteen ja polttamaan argilaa. Lauantaina on opetusta kuuteen asti illalla ja sitten on vuorossa paikallinen disco. Sunnuntaina meillä on aina yhteinen vapaapäivä. Nyt olisi tarkoitus suunnata Jerikoon ja kuolleelle merelle polskuttelemaan.


M.