Aika taalla alkaa loppumaan. On kotiinkin mukavaa menna, en sano sita. Matkustaa ei vaan jaksaisi, varsinkin kun tietaa millaiset tarkastusoperaatiot Israelissa saa osakseen kun on viettanyt aikaa Palestiinalaisten alueella. Ja toisaalta, kylla taalla pidempaakin olisi. Ei ole valittamista. Paitse se, etta vatsa kasvaa entisestaan kaikkia uusia ja vahemman uusia makuja maistellessa. Joka paiva ravintolassa, se on jo elamaa joka sopii porvarille. Tietty.
Edellisesta merkinnasta on jo aikaa. Sen jalkeen oon kaynyt Jerusalemissa, tehnyt verkkoreppariin kuvitusta ja haastattelua, seka myos tietty haastattelun ja kuvituksen yhteen tutkan juttuun, tavannut paikallisia, poltellut vesipiippua, pohtinut tuliaisia, opettanut, ja tosiaan syonyt hyvin.
Jerusalemissa vietettiin Eeron kanssa loistava poikien paiva - ei kayty yhdellakaan basaarilla tinkaamassa koruista. Ei myoskaan suunniteltu yhtaan minne mennaan, annettiin mielijohteille valta. Sehan ei tytoille ois kayny lainkaan, olisi pitanyt tietaa jo viikko ennen minne mennaan Jerusalemissa ;) Reissun voisi tiivistaa siihen, etta helteessa kaveltiin useita tunteja ylos alas kaupungin katuja, ja valilla off road -reittejakin, pysahdyttiin lepaan hienoihin puistoihin, heitettiin sairaita vitseja joita muut ei ois tajunnut, kaytiin vanhoissa haudoissa....Lampsittiin tuntemattomalle alueelle ja loydettiin ravinnoksi pitsaa. Sitten ei jaksettu kavella ja kas kummaa mika paikka oli ihan siina vieressa - irkkubaari ;) Vajaalla kolmella eurolla iso pintti Guinnesia kouraan ja screenilta valioliigaa. Niita tuoppeja sitten kuluikin muutama ja poikettiinpahan viela toiseenkin pubiin. Lopulta ysin maissa taksilla chekkarille ja takasin Betskuun. Siita sitten videovuokraamon ja paikallisen Subwayn kautta hotskuun, johon tuli myos frendimme Elias. Yo kului argilaa poltellen ja punkkua siemaillen. Tama oli siis sunnuntaina. Huomaa, etta kyseessa oli miesten reissu, koska paivasta yhdessa maailman vanhimmista kaupungeista jai saaliiksi vain kuvasarja musta syomassa omenaa, kuvasarja tuopeista ja pari kuvaa hassuista valoista illalla..
Muuten loppuaika menee saataessa ostoksia, tunteja ja tavatessa kaikkia tuttuja.
Tanaan syomaan paikallisen ystavan luo. Mmm..
M.
torstai 17. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti